Vastuullisuus vaatii oikeita tekoja

Vastuullisuustavoitteet

Olemme sitoutuneet Keskon yhteisiin vastuullisuustavoitteisiin

Teemme päivittäin valintoja, joilla voimme vaikuttaa esimerkiksi kaupan energiankulutukseen ja ruokahävikkiin. Yhdessä voimme jopa moninkertaistaa tekojemme vaikutukset. Valitsemalla sopivan pakkauskoon tai alelaputetun tuotteen, jokainen voi kuluttaa kestävämmin.

Olemme huomioineet toiminnassamme paitsi ilmastoon ja luontoon kohdistuvat vaikutukset, myös ihmisten hyvinvoinnin. Haluamme sekä työntekijöiden että asiakkaiden viihtyvän kaupassamme. Tuemme alueen elinvoimaisuutta suosimalla valikoimassamme paikallisia tuottajia sekä tukemalla urheilu- ja hyväntekeväisyystoimintaa.

Ilmasto ja luonto

Pienennämme energiankulutusta

Vähennämme sähkönkulutustamme LED-valaisimilla ja kannellisilla kylmäkalusteilla. Remontin myötä olemme onnistuneet pienentämään kulutusta noin 30 % aiempaan verrattuna.

Vähennämme ruokahävikkiä

Teemme aktiivista valikoimasuunnittelua myyntitilastojen ja asiakastoiveiden perusteella. Lahjoitamme syöntikelpoiset hävikkielintarvikkeet ruoka-apuun päivittäin.

Kierrätämme yhdessä asiakkaiden kanssa

Otamme kierrätyspisteillämme vastaan kotitalouksien pakkausjätteitä, paristoja, SER-jätettä sekä juomapakkauksia. 
10 000 000
Pilkkoon palautettua juomapakkausta vuodessa
200 000 €
Ruoka-apuun lahjoitettavien elintarvikkeiden arvo vuodessa

Arvoketju

Suosimme paikallista

Valikoimastamme löytyy noin 40 paikallisen tuottajan tuotteita.

Kannustamme vastuullisiin valintoihin

Sopivan pakkauskoon ja päiväyksen valitseminen auttaa vähentämään hävikkiä.

Tuemme hyväntekeväisyystyötä

Olemme mukana yhteistyökumppaniemme hyväntekeväisyystyössä. 

n. 40

Paikallista tuottajaa valikoimassa

Ihmiset

Hyvinvoivat työntekijät

Kehitämme toimintaamme työnantajana henkilöstöltä saadun palautteen perusteella. Haluamme, että kaikkien työntekijöidemme on mukava tulla töihin. Meillä on nollatoleranssi kaikenlaista syrjintää kohtaan.

Monimuotoinen työyhteisö

Huomioimme monimuotoisuuden rekrytoinneissa. Tarjoamme mahdollisuuksia erilaisille harjoitteluille ja työkokeiluille. 

Jatkuvaa oppimista

Perehdytämme uudet työntekijät huolellisesti ja koulutamme henkilöstöä jatkuvasti.

Kierrätetään yhdessä

Otamme keräyspisteillämme vastaan erilaisia kierrätykseen sopivia jätteitä

Pullonpalautus

Lasi- ja muovipullot sekä metalliset juomatölkit

SER-kierrätys

Pienet sähkö- ja elektroniikkalaitteet, putkilamput, paristot ja pienakut 

Rinki-ekopiste

Kartonki, lasi, metalli, muovipakkaukset, paperi, vaatteet

Sponsorointi

Tuemme paikallista urheilu- ja hyväntekeväisyystoimintaa

linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram